Ensimmäinen parisuhde koskaan ja oon oppinut itsestäni hirveästi,oon ollut rakastettu,tiedän millainen kumppani minulle sopii,millaisessa parisuhteessa haluan olla, mitä ansaitsen.. miten hankalaa se on lopettaa kun järki sanoo tässä on ihan hyvä olla ''miksi tämä muka ei tomisi'' mutta sydän sanoo ''mun ei ole hyvä olla'' jotain puuttuu kokoajan. Mä oon nyt päästämässä irti, kommunikaatio on vähäistä ja tunnen pelkkää kaveruutta häneen.. aion ottaa omaa aikaa ja vai mun oma ''toipuminen'' näyttää kuinka kauan. Vain aika näyttää haluanko nähdä häntä enää koskaan vai näenkö häntä kaverina vai haluanko vielä suhteen. Olen kyllä sellainen ihminen että kun jotain päätän,päätän sen myös lopullisesti. Mutta toisaalta taas mielestäni ihminen ansaitsee toisen mahdollisuuden, eri asia toimiiko se sitten lopulta.. minulla paha tapa jäädä paikoilleen kun asiat on ihan hyvin. Sitä ansaitsee jonkun ihmisen ja suhteen jossa kaikki tuntuu hyvältä, vastoinkäymisistä huolimattakin. Jos ei toiselta saa tukea ja ymmärrystä, toinen ei koe isona asiana jotain mikä itselle on vaikeaa ja jossa tarvisi ymmärrystä ja tukea, niin suhde ei voi tulevaisuuteen asti kantaa. Ei taideta olla samoilla tulevaisuuden suunnitelmilla ja linjoilla toistemme kanssa.
